Johtavat polymeerit ovat materiaaliluokka, jolla on sekä polymeerisiä ominaisuuksia että sähkönjohtavuutta. Niiden tärkeimmät tekniset parametrit sisältävät tyypillisesti sähkönjohtavuuden, nauharakenteen ja kantoaallon tyypin. Sähkönjohtavuus on sähkönjohtavuuden arvioinnin ydinindikaattori, joka mitataan yleensä Siemensin yksiköinä senttimetriä kohti (S/cm). Erityyppisillä johtavilla polymeereillä, kuten polyaniliinilla, polypyrrolilla tai polytiofeenilla, on merkittäviä eroja johtavuudessa, jota yleensä säädetään doping- tai redox-käsittelyllä. Sähkönjohtavuuteen vaikuttavat polymeerin molekyyliketjun säännöllisyys, seostusaste ja prosessointiolosuhteet; siksi synteesiprosessin tarkka ohjaus on välttämätöntä valmistuksen ja käytön aikana tasaisen ja vakaan suorituskyvyn varmistamiseksi.
Sähkönjohtavuuden lisäksi johtavien polymeerien lämpöstabiilisuus ja mekaaniset ominaisuudet ovat myös keskeisiä teknisiä parametreja. Lämpöstabiilisuus määritetään tyypillisesti termogravimetrisella analyysillä (TGA) ja differentiaalisella pyyhkäisykalorimetrialla (DSC), mikä kuvastaa polymeerin suorituskyvyn säilymistä korkeissa lämpötiloissa tai pitkäaikaisen käytön aikana. Mekaanisia ominaisuuksia ovat vetolujuus, venymä ja joustavuus; nämä indikaattorit vaikuttavat suoraan johtavien polymeerien soveltuvuuteen joustavissa elektronisissa laitteissa, antureissa tai puettavissa laitteissa. Jos korkean sähkönjohtavuuden omaavalla materiaalilla ei ole riittävää mekaanista lujuutta, se voi rikkoutua tai irrota käsittelyn tai käytön aikana. Siksi materiaalisuunnittelussa on löydettävä tasapaino sähkönjohtavuuden ja mekaanisten ominaisuuksien välillä.
