Antistaattisissa lisäaineissa käytetyt materiaalit riippuvat ensisijaisesti niiden kemiallisesta rakenteesta ja vaikutusmekanismista. Pienen molekyylipainon orgaaniset yhdisteet ovat yleinen valinta. Nämä lisäaineet koostuvat tyypillisesti kemiallisista yksiköistä, kuten rasva-alkoholeista, rasvahapoista, polyeettereistä, amideista tai sulfonaateista, ja ne voivat vähentää materiaalien pintaresistanssia hygroskooppisten tai ionisaatiovaikutusten kautta. Niille on ominaista pieni molekyylipaino, hyvä migraatio ja helppous muodostaa johtava kalvo materiaalipinnoille, mikä tekee niistä sopivia polyolefiineille, PVC:lle, pinnoitteille ja kuitumateriaalille.
Yleisiä materiaaleja ovat polymeeri{0}}pohjaiset antistaattiset aineet, joissa käytetään tyypillisesti polyetyleeniglykolia (PEG), polyakrylaatteja, polyamideja, polyuretaaneja tai oksastettuja modifioituja polymeerejä pääkomponenttina. Polymeerimateriaalien etuja ovat hyvä lämmönkestävyys ja kestävyys, hallittavissa oleva migraatio ja kyky säilyttää vakaat antistaattiset ominaisuudet korkeassa-lämpötiloissa ja pitkäaikaisessa-käytössä, joten ne sopivat elektroniikkaan, optiikkaan, tarkkuusinstrumenttien koteloihin ja teknisiin muoveihin.
